mennessä meri.lumela | 2.4.2019 | Blogi
Suomi todettiin toistamiseen maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n onnellisuustutkimuksessa, jossa eri maissa asuvat vastaajat arvioivat tyytyväisyyttään tämänhetkiseen elämäänsä. Maiden välisen vertailun lisäksi raportissa pohditaan onnellisuuteen vaikuttavia...
mennessä meri.lumela | 26.3.2019 | Blogi
Viime aikojen keskustelu vanhuudesta on keskittynyt hoivapolitiikan epäkohtiin ja hoitajamitoitukseen. Ikääntyminen ja vanheneminen on kuitenkin moniulotteinen asia. Tiede tarkastelee ihmistä biologisesta, fysiologisesta, psykologisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta....
mennessä meri.lumela | 22.3.2019 | Blogi
Hyvä lukutaito ja kyky hankkia itselleen merkityksellistä ja luotettavaa tietoa ovat nyky-yhteiskunnan kansalaistaitoja. Puutteellisella lukutaidolla on vaikea selviytyä arjessa ja toimia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Perusta lukutaidolle ja –harrastukselle...
mennessä meri.lumela | 11.4.2018 | Blogi
Väestö Suomessa vanhenee vauhdilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2050 joka neljäs suomalainen on täyttänyt 65 vuotta. 80 vuotta täyttäneiden osuus kaksinkertaistuu nykyisestä. Ilmiöön on kaksi syytä: elämme pidempään ja lapsia syntyy liian vähän. Ikääntyminen on osa...
mennessä meri.lumela | 14.4.2015 | Blogi
Sata vuotta työtä naisten oikeuksien puolesta on vienyt monia asioita eteenpäin. Sukupuolten välinen tasa-arvo tunnustetaan keskeiseksi suomalaiseksi arvoksi, josta säädetään perustuslaissa ja tasa-arvolaissa. Vaikka suomalaisen naisen asema on yksi maailman...
mennessä meri.lumela | 14.4.2015 | Blogi
Eduskuntavaalien tärkein teema on Suomen talous. Kaikki puolueet ovat yksimielisiä siitä, että asialle pitää jotakin tehdä. Rakenteellisten uudistusten ohella vaihtoehdot näyttävät tiivistyvän kolmeen: elvyttää tai leikata menoja tai sekä elvyttää että leikata....