Hyvinvointi- ja terveyserot kasvavat koko maassa. Erot hyvinvoinnissa alkavat usein syntyä jo elämän varhaisina vuosina. Yhteiskunnan kehityksen kannalta erityistä huolta herättää se, että myös Suomessa huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle. Kun arki täyttyy voimavarat vievistä ongelmista, syntyy epäluottamusta ja turvattomuutta. Hyvät peruspalvelut voivat ehkäistä hyvinvointierojen syntymistä ja tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle tasa-arvoisen mahdollisuuden turvalliseen ja hyvään kasvamiseen ja oppimiseen.
Hyvinvoivat, kanssaihmisistä ja yhteisestä ympäristöstämme huolehtivat kuntalaiset ovat edellytys myös tasapainoiselle kuntataloudelle. Tässä ajassa, jolloin tuloksia mitataan neljännesvuoden syklillä, on erityisen hankala osoittaa, miten hyvin järjestetyt perheen, lasten ja nuorten palvelut vaikuttavat kustannuksia vähentävästi pitkällä aikavälillä.
Varhaiskasvatukseen, opetukseen ja lapsiperheiden palveluihin suunnatut voimavarat ovat koko yhteisön näkökulmasta tuottava sijoitus tulevaisuuteen. Nuorten syrjäytyminen ja koulutuksesta putoaminen maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja puhumattakaan syrjäytymisen vaikutuksista yksittäisen ihmisen tai perheen elämänlaatuun.
Kasvun ja oppimisen palveluissa tehdään tärkeää kunnan asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavaa työtä. Peruspalveluissa tavoitetaan koko ikäluokka ja tehdään yhteistyötä myös vanhempien kanssa. Varhaisella puuttumisella voidaan usein estää pienten pulmien kasvaminen suureksi ja kalliiksi ongelmavyyhdiksi. Neuvolatyössä, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on mahdollisuus antaa tukea ja puuttua alkavaan syrjäytymiseen.
Tasapainoiselle kasvamiselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet saavutetaan silloin kun lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on riittävästi ammattitaitoista henkilöstöä, työtehtävät ovat oikein mitoitettuja ja henkilöstö on sitoutunut ja motivoitunut kehittämään omaa työtään yhdessä muiden ammattilaisten kanssa.Pulmien ja ongelmien poissiirtämisen sijaan tulee tuki ja apu tuoda mahdollisimman varhaisessa vaiheessa perheisiin, päiväkoteihin ja kouluun. Perhettä autetaan usein paremmin tutussa ympäristössä, kuin lähettämällä tunnistettu ongelma muualle hoidettavaksi.
Verovaroin järjestettyjen ja rahoitettujen palveluiden lisäksi tarvitaan myös nykyistä enemmän yhteisöllistä vastuuta ja välittämistä. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ja hänellä on oikeus saada ohjausta ja tukea kasvussaan kohti aikuisuutta. Yhteinen kasvatusvastuu tarkoittaa parhaimmillaan kannustamista, välittämistä, mutta myös rohkeutta puuttua asioihin. Huomisen hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia.
Meri Lumela
rehtori
kaupunginvaltuutettu (vihr.)