Koronaviruspandemialla on ollut suuri vaikutus joukkoliikenteeseen. Poikkeustilanteessa ihmisten liikkuminen on muuttunut määrällisesti ja laadullisesti. Kestävän liikenteen ja erityisesti joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää monien yhteiskunnallisten tavoitteiden kuten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta ja eritoten liikenteen päästövähennysten toteuttamiseksi.

Pandemian aika vähensi ihmisten liikkumista huomattavasti. Etätyön mahdollistuminen ja sen myötä työn tekemisen paikkasidonnaisuuden väheneminen vaikuttavat pitkäaikaisesti esimerkiksi työmatkaliikenteeseen myös pandemian jälkeen. Tästä myönteisenä seurauksena on arkipäivien ruuhkahuippujen tasoittuminen. Pandemia ei ole kuitenkaan vähentänyt sujuvan joukkoliikenteen tarvetta, kun lähitulevaisuuden tavoitteena on ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunki. Kaupunkiseuduilla hyvin toimivan joukkoliikenteen tulee tarjota helppo, luotettava ja kilpailukykyinen vaihtoehto oman auton käytölle.

Jyväskylän seudun joukkoliikenteen, tutummin Linkin, matkamäärät ovat vähentyneen koronan vaikutuksesta selvästi. Vähentyneet matkustajat tarkoittavat pienempiä lipputuloja. Valtion maksamat koronatuet ovat onneksi korvanneet viime vuosina osin matkustajien vähenemisestä kunnille aiheuttamia tulonmenetyksiä. Jyväskylässä valtion rahoitusosuus joukkoliikenteen rahoituksesta on noussut koronaa edeltävästä ajasta. Tämä koronatuki ei kuitenkaan riitä täyttämään matkustajien vähenemistä aiheutuvaa tulonmenetystä, joten joukkoliikenteen palvelutason ylläpitämiseksi on kuntien kasvatettava omaa rahoitusosuuttaan.

Nyt onkin mietittävä ja kokeiltava rohkeasti uusia keinoja, joilla joukkoliikenteen käyttäjiksi saadaan yhä useampia ihmisiä. Helsingin seudun liikenteen (HSL) historian suurin syksyn 2021 alennuskampanja menestyi erinomaisesti. Kampanjan myötä suuri määrä kokonaan uusia matkustajia innostui kokeilemaan joukkoliikennettä.

Otetaan oppia onnistuneista kampanjoista ja kokeillaan niitä ennakkoluulottomasti myös Jyväskylän, Muuramen ja Laukaan yhteisellä toimialueella mahdollisimman pian. Joukkoliikenne tarvitsee ihmisiä ja me ihmiset tarvitsemme joukkoliikennettä.

Meri Lumela, kaupunginhallituksen vpj. (vihr.)

Jyväskylä