Tarkastuslautakunnan arviointikertomus avaa kaupungin toimintaa tavoitteiden toteutumisen ja toiminnan tarkoituksenmukaisuuden arvioinnin näkökulmasta. Vihreä ryhmä kiittää lautakuntaa hyvästä ja perusteellisesta työstä. Kiitoksen selkeistä vastauksista ansaitsevat myös tarkastuslautakunnan kysymyksiin vastanneet virkamiehet. Muutaman vuoden käytössä ollut tapa käsitellä arviointikertomus, tarkastuslautakunnan kysymykset ja niihin annetut vastaukset yhdellä kertaa, on mielekäs. Kysymme myös voisiko tarkastuslautakunnan toimintaa kehittää edelleen siten, että tarpeellisia muutoksia toiminnassa voidaan tehdä tarkastuslautakunnan huomioiden ja väliraportoinnin perusteella nykyistä joustavammin.
Eräs tarkastuslautakunnan esiin nostamista huomioista on, että liikennekuolemia ei ole Jyväskylässä onnistuttu vähentämään tavoitteen mukaisesti. Jokainen onnettomuus on liikaa. Viime perjantaina Keskisuomalainen uutisoi että jokainen liikennekuolema maksaa yhteiskunnalle lähes kolme miljoonaa euroa. Liikenneturvallisuudesta ja erityisesti liikennekäyttäytymisestä on vastuu meillä kaikilla teillä liikkujilla, mutta turvallisuuden parantamiseksi voidaan tehdä paljon myös mm. kaupunkirakenteen toimialalla.
Tarkastuslautakunta kiinnitti kertomuksessaan huomiota siihen, että neuvolapalveluiden tulee olla tasalaatuisia. Neuvolatyön resursointi on strategiamme mukaista lasten ja perheiden hyvinvointia lisäävää toimintaa. Hyvän laaja-alaisen neuvolatyön laatu näkyy kunnan kukkarossa mm. säästyneinä lastensuojelun menoina.
Suomeen on saapunut kuluneen vuoden aikana ennennäkemättömän paljon turvapaikanhakijoita. On meidän kaikkien etu, että tänne jäävät ihmiset kotoutuvat hyvin ja löytävät paikkansa ja tehtävänsä Jyväskylässä. Kotoutumisen avaimet ovat kielen oppimisessa ja kulttuuriin tutustumisessa. Hyvin organisoitu ja järjestelmällinen työ kotouttamispalveluissa ja erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tähän työhön osoitettavissa olevat riittävät voimavarat, ovat edellytys onnistuneelle kotoutumiselle.
Arviointikertomuksen perusteella näyttää siltä, että meillä on vielä parantamisen varaa siinä, miten huolehdimme ikääntyneistä kuntalaisistamme. Vaikka kotihoitoa on lisätty, on vanhustenhoito meillä edelleen varsin laitosvaltaista. Tästä huolimatta maksamme kuitenkin muita suuria kaupunkeja enemmän myös vanhusten kotihoidosta. Toivottavaa on, että uusi, syksyllä käyttöönotettava toiminnanohjausjärjestelmä tehostaa toimintaa ja henkilöstöresurssia voidaan suunnata aiempaa enemmän käytännön asiakastyöhön. Yksinäisyys ja turvattomuus koskettavat erityisesti yksinasuvia ikääntyviä. Kotihoidon kehittämisessä on pyrittävä löytämään ratkaisuja myös näihin ongelmiin.
Arviointikertomuksessa käsitellään myös kaupungin johdannaissopimuksia, korkojen ja sähkön hinnan suojauksia. Viime vuosien talouskehitys ja alhainen korkotaso on aiheuttanut sen, että kaupunki on maksanut suojauksista tarpeettomasti. Toki on samaan hengenvetoon todettava, että tilanne voisi myös olla päinvastainen. Talouden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa ja siksi talouspäätöksiä valmisteltaessa on erilaisia vaihtoehtoja arvioitava erityisellä huolella. Kiitämme tarkastuslautakuntaa tämän asian nostamisesta keskusteluun.
Kaupunkiorganisaatio on itsessään ison yrityksen kokoluokkaa. Hyvien käytänteiden hyödyntämisessä olemme hyvällä alulla, joskin hierarkioiden purkamiseen ja delegointiin on edelleen syytä paneutua. Toimintatapoja pitää muuttaa tilanteen ja toimintaympäristön muuttuessa joustavasti, mutta tietoa ja kokemusta hyödyntäen. Niukat ajat edellyttävät edelleen epäolennaisuuksien karsimista ja perustehtävän kirkastamista. Tässä meillä on oivallisena apuna selkeä kaupunkistrategiamme, jonka tavoitteisiin on valmisteilla olevia asioita hyvä ja syytä peilata.
Talouden tervehdyttämisessä olemme edenneet suunnitelmallisesti ja oikeansuuntaisesti, josta myös vuoden 2015 tilinpäätös kertoo. Vihreä ryhmä kiittää hyvästä tuloksesta kaupungin henkilöstöä. Talouden tasapainoon on kuitenkin edelleen matkaa ja työtä on jatkettava hyvässä yhteistyössä. Olemme valtuutettuina paljon vartijoina. Jyväskylän käyttötalousmenot ovat n. 800 miljoonaa vuodessa. On ensisijaisen tärkeää että huolehdimme siitä, että nuo rahat myös käytetään tehokkaasti jyväskyläläisten parhaaksi.
Arvoisa puheenjohtaja näillä huomioilla Vihreä ryhmä on valmis hyväksymään tilinpäätöksen 2015 ja myöntämään tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1 – 31.12.2015.
Vihreän valtuustoryhmän puhe kaupunginvaltuustossa 13.6.2016.