Jyväskylän, Jyväskylän kaupunkiseudun ja viime kädessä koko Keski-Suomen menestyminen edellyttää määrätietoista, suunnitelmallista ja hyvin jäsentynyttä edunvalvontaa. Kuluvan valtuustokauden alussa edunvalvonnalle luotiin ensimmäistä kertaa systemaattinen toimintamalli, jossa Jyväskylän edunvalvonnan kannalta kriittiset kohteet yksilöitiin ja edunvalvonnalle asetettiin tavoitteet.
Yksi keskeinen edunvalvontatyön tavoite oli päästä MAL -sopimusmenettelyn piiriin. Suomen neljä suurinta kaupunkiseutua ovat olleet jo vuosia kaupunkipoliittisessa erityisasemassa MAL-sopimuksen piirissä ja on erinomaista, että nyt MAL-sopimukset laajentuivat kaikille yli 100 000 asukkaan kaupunkiseuduille. Jyväskylä ja Jyväskylän kaupunkiseutu on siten tunnistettu ja tunnustettu yhdeksi koko maan suurista ja kasvavista kaupunkiseuduista.
Sopimuksella tuetaan kaupunkiseudun kuntien sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä yhdyskuntarakenteen ohjauksessa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen tavoitteiden yhteensovittamisessa.
Keskeisiä sisältöjä ovat yhdyskuntarakenteen eheys, kohtuuhintainen asuminen ja sosiaalisen kestävyyden edistäminen. Sopimus sisältää kaikki samat rahoituselementit kuin neljän suurimman kaupunkiseudun MAL-sopimuksetkin. Sopimuksen myötä Jyväskylän kaupunkiseutu on saamassa valtiolta miljoonien eurojen tuen mm. liikenneverkon, erityisesti joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn, kehittämiseen ja olosuhteiden parantamiseen.
Menemättä enempää sopimuksen yksityiskohtiin on hyvä todeta, että se tukee erittäin hyvin Jyväskylän kaupunkistrategian mukaisen resurssiviisauden tavoitteiden toteuttamista: ”Resurssien viisas käyttö toteutuu muun muassa eheän yhdyskuntarakenteen avulla ja kannustamalla kestävään liikkumiseen.”
Tässä edunvalvontatavoitteessa onnistuminen on perustunut tiiviille yhteistyölle Lahden ja Kuopion kaupunkien ja Jyväskylän seudun muiden kuntien kanssa. Työ yhteisen päämäärän saavuttamiseksi on lisännyt ymmärrystä yhteisistä ja toisaalta alueiden erilaisista haasteista, mutta myös uusista mahdollisuuksista, joilla vahvistamme niin Jyväskylän, kaupunkiseudun kuin koko Keski-Suomen elinvoimaa.
Viranhaltijat yli kuntarajojen ovat tehneet erinomaista työtä sopimuksen valmistelussa ja neuvotteluissa valtion kanssa. Suuren kiitoksen ansaitsevat kaikki ne tahot, jotka ovat omalla toiminnallaan vaikuttaneet siihen, että Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimus on tänään meillä kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä.
Suunnitelmallista edunvalvontaa on syytä jatkaa tulevalla valtuustokaudella tiiviissä yhteistyössä niin maakuntamme kuntien, kuin verrokkikaupunkienkin kanssa. Yhdessä olemme enemmän – tässäkin asiassa.