Hyvät juhlavieraat,
Minulla on ilo tuoda Jyväskylän kaupungin tervehdys juhlaanne. Haluan lämpimästi onnitella Alakaupungin asukasyhdistystä alueen viihtyisyyden lisäämiseksi ja asukkaiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi tehdystä 25 vuoden mittaisesta työstä.
Asukasyhdistystoiminnalla on pitkä perinne alkaen1960-luvulta. Kansalais- ja yhdistystoiminta on aina ollut tärkeä osa suomalaista demokratiaa. Suomessa erilaisia yhdistyksiä ja yhdistystoimintaa onkin kansainvälisesti vertailuna todella paljon. Halu vaikuttaa omaan elinympäristöön on motivoinut kaupunkilaisia vuosi ja vuosikymmen toisensa jälkeen myös täällä Jyväskylässä.
Asukasyhdistykset tekevät äärettömän tärkeää työtä kaupunkimme kehittämisen ja hyvän tulevaisuuden varmistamiseksi. Toiminta lisää kaupunginosan tunnettuutta ja arvostusta ja sen kautta voidaan välittää asukkaiden ajatuksia kaupungin suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kukaan ei tunne alueen tarpeita paremmin, kuin alueen omat asukkaat. Siksi alueen omaehtoinen toiminta ja asukkaiden roolin vahvistaminen on tärkeää.
Jyväskylä on yksi maamme kasvavista kaupunkiseuduista. Myönteisten asioiden ohella meillä on myös haasteita. Eriarvoistuminen, syrjäytyminen ja yksinäisyys näkyvät valitettavasti täällä Jyväskylässäkin eri tavoin. Vahvistamalla osallisuutta ja yhteisöllisyyttä voimme muuttaa tätä kehityksen suuntaa. Tiedämme, että vapaaehtoistyö ja yhdistystyö lisäävät hyvinvointia ja sen voidaan nähdä jopa edistävän terveyttäkin. Yksi Jyväskylän kaupunkistrategian kärjistä on asukkaiden osallisuuden kehittäminen. Tätä tuemme mm. järjestämällä erilaisia asukasfoorumeita tai kokoontumalla yhteisille iltakahveille, jotka mahdollistavat välittömän vuorovaikutuksen asukkaiden, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken.
Hyvinvointia lisätään myös kehittämällä alueen palveluita tulevaisuutta ennakoiden ja rohkeasti uutta ja uudenlaisia toimintatapoja kokeillen. Keskeistä on myös hyvä yhteistyö alueen eritoimijoiden kanssa. Yhteistyö Puistokadun päiväkotikoulun kanssa on tästä erinomainen esimerkki. Yhdessä toimien kasvatamme lapsia aktiivisiksi kansalaisiksi, jotka osaltaan oppivat ottamaan vastuuta oman ympäristönsä tulevaisuudesta ja yhteisistä asioista.
Jyväskylään 1994 perustettu alakaupungin asukasyhdistys on tehnyt arvokasta työtä monin eri tavoin, joka kertoo siitä, että tämän alueen asukkaat ovat halunneet aktiivisesti vaikuttaa oman asuinalueensa kehitykseen. Sanonta ”Yhdessä olemme enemmän” tulee todeksi myös täällä alakaupungilla. Vuosien varrella järjestetyt tapahtumat, kuten rusettiluistelut, yhteislaulutilaisuudet Tourujoenpuistossa, luontolauantait tai syyskarnevaalit kertovat yhdessä tekemisen merkityksestä ja tärkeydestä.
Hyvät kuulijat,
Työ, jota te alueen asukkaat olette kuluneiden vuosien aikana tehneet, on vaatinut mittaamattoman määrän työtunteja ja vahvaa tahtoa vaikuttaa yhteisiin asioihin. Kiitos yhteiseksi hyväksi tehdystä työstä ja vielä kerran lämpimät onnittelut 25-vuotiaalle Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistykselle.