Vihreä valtuustoryhmä on paneutunut huolella kaupunginjohtajan hyvään talousarvioesitykseen. Olemme iloisia siitä, että talousarvion laatimisessa olemme ottaneet digiloikan, kun talousarviokirja on sähköisessä muodossa ja helposti kaikki saatavilla. Lisäksi talousarviokirja sisältää runsaasti hyvää tausta- ja tilastotietoa.
TA 2017 on tulos pitkäjänteisestä työstä ja hyvästä yhteisestä tahtotilasta. Olemme yhdessä sitoutuneet tavoitteeseen kotikaupunkimme talouden tervehdyttämiseksi tilanteeseen, jossa vuosikate kattaa poistot ja velkaantuminen loppuu. Tavoite on nyt mahdollista saavuttaa. Viisasta ja kaukonäköistä talouspolitiikkaa on syytä harjoittaa jatkossakin, vaikka näkyvissä onkin merkkejä talouden elpymisestä ja työllisyyden parantumisesta. Elinkeinopolitiikkaan keskittyminen on tuottanut tulosta. Erityisesti ilahduttaa nuorten työllisyyden kohentuminen, mutta toisaalta pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkuu edelleen. Työttömyys on iso ongelma ja vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja kokemukseen osallisuudesta. Tämän ongelman helpottamiseen on pyrittävä kaikin tavoin löytämään uusia keinoja.
Kaupunginjohtajan esitys on mielestämme varsin realistinen ja pitää sisällään vihreälle ryhmälle tärkeitä asioita, kuten resurssilisäyksen perhepalveluihin ja sen, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelutasosta ei olla valmiita tinkimään. Myönteistä on myös se, että euromääräisesti erotus lautakuntien esitysten ja kaupunginjohtajan talousarvion välillä on kutistunut kolmannekseen lähtötilanteesta. Vihreän ryhmän yhteinen näkemys kuitenkin on, että lautakuntien hyvin perusteltuja yksimielisiä esityksiä on tarpeen kuulla ja lopullisessa talousarviossa pyrkiä vielä lisäämään määrärahoja niin perusturvan kuin sivistyksenkin toimialueille.
Avoterveydenhuollon palveluissa esitys pitää sisällään sairaanhoitajan vastaanottokäyntien muuttumisen maksullisiksi. Pelkona on, että käyntimaksu ohjaa ihmisiä varaamaan ajan suoraan lääkärille tai jättämään koko käynnin tekemättä. Terveydenhoidossa tarvitaan omahoitoa tukevaa matalan kynnyksen palvelua. Pieni maksu voi tulla kalliiksi, joten asiaa on syytä vielä harkita.
Kaupunkirakenteen talousarviossa on paljon myönteistä, kehittämisen suunta ja mahdollisuudet lupaavat. Huolestuttavaa on katuverkon kasvava korjausvelka, johon tulee vastata laatimalla useamman vuoden käsittävä suunnitelma.
Jyväskylä on tunnettu liikunta- ja kulttuurikaupunkina. Liikuntaan ja terveyden edistämiseen osoitetut voimavarat ovat paikallaan. Samoin olemme iloisia omatoimikirjastojen laajenemisesta myös Keltinmäkeen ja Tikkakoskelle. Esitämme kuitenkin vakavan huolen siitä, että kulttuurilaitosten, kuten museoiden ja kaupungin teatterin kipeästi tarvittavat peruskorjaukset ovat lykkääntyneet vuodesta toiseen. Liikunnan tärkeyttä yhtään väheksymättä on tärkeää huolehtia hyvinvointiin merkittävästi vaikuttavien kulttuuripalveluiden elinvoimaisuudesta.
Voimavarojen suuntaaminen oikea-aikaisesti oikeisiin kohteisiin tehostaa toimintaa ja lisää vaikuttavuutta. Perusturvan toimialalla on useita tähän tavoitteeseen suuntaavia kehittämishankkeita. Hyvät käytänteet kokeiluista on siirrettävä myös omaan toimintaan viiveettä. Hyvä esimerkki tehostamisesta on suunterveydenhuollon Jyme –toimintamalli, joka laajeni syksyllä 2016 myös Kyllön toimipisteeseen. Uusien toimintamallien myötä on vanhoja toimintatapoja arvioitava ja karsittava.
Edelleen on tarpeen selkeyttää palveluprosesseja asiakasnäkökulmasta katsoen. Esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle on tarjolla monenlaisia palveluita. Nuoren on kuitenkin täysin mahdollista pudota kattavankin verkoston silmukoiden läpi, mikäli hän ei itse kykene olemaan aktiivinen. Varhaisen puuttumisen tulisi tarkoittaa myös varhaista tarttumista ja kiinni pitämistä. Toivottavasti nuorten palveluverkoston uusi toimintamalli tuo parannuksen tähän.
Vanhuspalveluiden ja erityisesti kotihoidon kustannukset ovat Jyväskylässä vertailukaupunkeja suuremmat. Kysymme voidaanko kustannuksia vähentää esimerkiksi hyödyntämällä palveluseteliä nykyistä enemmän.
Vihreä ryhmä esittää, että perusopetuksen tuntijako pidetään nykyisellään. Opetuksessa ryhmäkokojen tulee mahdollistaa kasvun ja oppimisen tavoitteiden toteutuminen. Haluamme strategisen linjauksen mukaisesti turvata lasten hyvän oppimisen edellytykset. Tuomme esille vakavan huolen toisen asteen koulutukseen kohdistuvista rahoitusleikkauksista. Vihreä ryhmä haluaa turvata riittävän laadukkaan koulutuksen myös lukiolaisille. Näemme tärkeänä, että opetuksen rahoitusvajeeseen liittyvät kysymykset selvitetään mahdollisimman pian ja kaupungin lisäpanostukseen varaudutaan.
Kuntapalveluita tuotetaan osakeyhtiömuotoisesti aiempaa enemmän. Mahdollisuus saada tietoa asioiden valmistelusta tai päätöksistä on vaikeaa, ellei kokonaan mahdotonta. Osakeyhtiölaki ei kuitenkaan estä kuntaa tekemästä avointa tiedotuspolitiikkaa. Kaupungin sataprosenttisesti omistamat yhtiöt voivat niin päätettäessä toimia julkisesti niiltä osin kuin se ei haittaa liiketoimintaa. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat toimivan demokratian edellytyksiä. Jyväskylä on näyttänyt avoimuuden lisäämisessä erinomaista esimerkkiä mm. tekemällä ostolaskut julkisiksi.
Vihreä ryhmä esittää, että kaupungin omissa yhtiöissä lisätään avoimuutta ja siten parannetaan kuntalaisten mahdollisuutta seurata päätöksentekoa.
Kaiken kaikkiaan talousarvioehdotus sisältää paljon myönteistä ja antaa hyvää suuntaa tulevalle vuodelle. Talousarvioon liittyvät yksityiskohtaiset kysymykset olemme välittäneet sovitusti talousjohtajalle. Olemme valmiit neuvottelemaan lisäesitysten kattamisen keinoista talousarvion sisällä, jotta vuosikatetavoitteesta voidaan pitää kiinni ja veroprosentit säilyvät nykyisellään.
Meri Lumela Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 31.10.2016